perjantai 23. joulukuuta 2016

Sinikka Vuola: Replika (Tammi 2016)


 

Luin Sinikka Vuola Replikan jo kaksi kuukautta sitten, mutta työkiireet ovat pitäneet poissa näppäimistön äärestä. Nyt alkaa vihdoin olla joululoma käsillä, ja lahjatoivelistalla on monta kovaa pakettia.   

Vuola on tunnettu palkittuna runoilija, mutta hän on ollut mukana myös Mahdollisen kirjallisuuden seuran Ihmiskokeita -kollektiiviromaaniprojektissa, jonka tuotokset julkaistiin keväällä 2016. Sikäli Replikaa ei voi pitää Vuolan esikoisromaanina, vaikka siihen sellaisena on monesti viitattu.

Replika käsittelee lapsuuden äitisymbioosin murtumista, kuolemaa ja seksuaalisuutta. Paikka on jokin eteläinen pikkukylä, jota ei sen tarkemmin nimetä, puuseppäisä on poissa, äiti on ensin lapsen koko maailma ja sitten pelkkä kaipauksen jättämä hirveä aukko. Päällimmäiseksi romaanista jää mieleen trauma: muistot, jotka eivät suostu asettumaan luontevaksi tarinaksi vaan jotka hiertävät romaanin kertojaa erillisinä, yhteen sopimattomina kuvina. Näinhän traumat todella toimivat, ne ovat muistoja niin vaikeista kokemuksista, ettei ihminen pysty sovittamaan ja hyväksymään niitä osaksi omaa elämäänsä. Tämän vuoksi Vuolan romaanin sirpaleinen rakenne ja sivut, joilla teksti on aseteltu useammaksi erilliseksi ”blokiksi”, tuntuu perustellulta ratkaisulta. Jos traumaa haluaa kuvata sisältä päin, perinteisen tarinan keinoin se ei onnistuisi.

Monessa yhteydessä Replikasta on mainittu Vuolan taitava kielenkäyttö. Myös minusta romaanin kieli oli poikkeuksellisen virittynyttä ja harkittua ja siksi kiinnostavaa luettavaa. Jokainen ilmaisu vaikuttaa punnitulta ja hiotulta. Kritiikeissä tätä on selitetty viittaamalla Vuolan taustaan runoilijana, mutta itse en ymmärrä, miksei hiottua kieltä voisi pitää itsestään selvänä ja välttämättömänä osana romaanitaidetta. Toki on genrekirjallisuutta, jossa tärkeintä on riittävän sujuva lause, jotta juoni vetää ja lukija jaksaa kääntää sivua. Mutta jos kyseessä on edes jossain määrin taiteellinen teos, kyllä romaanin kielen on oltava harkittua ja ansiokasta. Mitään erityisen kohosteista kieltä tämän ei silti tarvitse tarkoittaa.

Tällä hetkellä Replika on ehdolla Runeberg-palkinnon saajaksi, enkä ihmettele, sen verran kunniahimoinen ja kovatasoinen teos on. Tosin niin näkyy olevan moni muukin ehdokas.

Sinikka Vuola Radio Helsingissä
Vuolan haastattelu